• bg 3
  • bg 5
  • bg 2
  • bg 1

Alku Kävin lyömässä golfpalloa ensimmäisen kerran muutamia kertoja syksyllä 1997. Varsinainen pelaaminen alkoi seuraavana vuonna Green Cardin suorittamisella, jolloin ikää minulle oli kertynyt 13 vuotta. Harrastin nuorena monipuolisesti eri urheilulajeja mm. jalkapalloa, pesäpalloa, jääkiekkoa sekä hiihtoa. Golf oli minulle parin ensimmäisen kesän aikana vain mielenkiintoinen harrastus, mutta viihdyin golfkentällä ja pelimäärät kasvoivat tasaisesti koko ajan. Vuosi vuodelta osaaminen ja kiinnostus lajia kohtaan lisääntyivät ja myös kilpailumenestystä alkoi tulla.

Valmistuttuani ylioppilaaksi Rantasalmen lukiosta keväällä 2004 olen panostanut golfuraani. Syksyllä 2004 pääsin suorittamaan armeijaa Lahden Hennalaan Urheilukouluun. Vuonna 2005 aloin kilpailla myös kansainvälisesti ja tasoitukseni tippui tällöin scratchiin. Vuosina 2006 ja 2007 minut valittiin miesten maajoukkueeseen. Tällöin kilpailin enimmäkseen kansainvälisesti ja etenkin Englannissa, lisäksi kilpailin Espanjassa, Irlannissa, Skotlannissa, Argentiinassa, Portugalissa ja Ruotsissa.

Kuva: SK Golf Challenge 2008Suurimmat saavutukseni amatööriurallani olivat Viron avointen voitto 2005 sekä 9. sija Englannin kovimpiin amatöörikilpailuihin kuuluvassa Lytham Trophyssa 2006, jota vielä johdin puolivälissä turnausta. Kuuluin miesten maajoukkueeseen vuosina 2006 ja 2007. Tämän lisäksi edustin maatani alle 21-vuotiaiden joukkue EM-kilpailuissa 2006 ja miesten joukkue EM-kilpailuissa 2007. Amatööriurallani tasoitus oli parhaimmillaan +2,3, kunnes elokuussa 2007 siirryin ammattilaiseksi. Edustan edelleen kasvattajaseuraani Rantasalmi Golfia.

Siirryttyäni ammattilaiseksi olen kilpaillut pohjoismaisella ammattilaiskiertueella Nordic Leaguella, jonka kilpailuja on Suomessa, Tanskassa, Ruotsissa, Norjassa sekä Baltian maissa. Paras sijoitukseni kaudella 2008 oli Latvian Hansabanka Baltic Openin 8. sija. Kaudella 2009 paras saavutukseni oli Suomen haastajakiertueen osakilpailun voitto Joroisten Kartano Golfissa. Siellä syntyi myös Kartano Golfin kenttäennätys 65 lyöntiä. Kaudella 2010 sijoituin nordic leaguen osakilpailuissa kolme kertaa 10 joukkoon, joista paras saavutus oli toinen sija Finnish Tourin Finaalissa Nordcenterissä.

 

Tilastot 2012

Kierros ka.

 
Väyläosuma % %
Griiniosuma % %
Putit/ GIR    
Putit/ kierros  
Up & down %
Sand save % %

Täydelliset tilastot

Back to Top