Kauden ensimmäinen kilpailu on nyt takana. Peli oli vielä aika ruosteessa ja pelasin La Canada Golf Clubilla tulokset 82 ja 83 Gecko Pro Tourin osakilpailussa.
Ensimmäisenä pelipäivänä pystyin etuysillä lyömään hyviä avauslyöntejä ja kaikki avaukset päätyivät väylälle. Lähestymiset eivät olleet samaa luokkaa lukuunottamatta kahta upeaa wedgeä, joista pystyin tekemään päivän ainoat birdiet. Seitsemännellä lähestymiseni päätyi veteen ja siihen tuli tupla, yhdeksännellä otin kolme puttia, josta korttiin tuli bogi.

Takaysi alkoikin sitten murheellisesti, ensimmäinen avaus päätyi outtiin, päästyäni kuudennella griinille otin kaiken kunniaksi neljä puttia. Loppukierroksesta tuli vielä muutama bogi korttiin ja kauden avaus oli suoritettu.
Toisena pelipäivänä löin palloa edellispäivää heikommin ja kaksi palloa päätyi kentän ulkorajojen ulkopuolelle. Lähestymisten kanssa kauempaa oli edelleen vaikeuksia ja kruunuksi otin kolme kolmen putin griiniä ja näillä eväillä tuloksen tekeminen on vaikeaa. Onneksi toisenakin päivänä löin muutaman hyvän wedgen, joista sain aikaiseksi kaksi birdietä.
Nyt on onneksi taas viisi päivää aikaa harjoitella ennen seuraavaa kisaa Paradorissa. Siihen mennessä uskon, että pystyn lyömään palloa paremmin ja lähipelitatsi on aivan eri luokkaa.
Palaamisiin Tuomas
Huomenna tiistaina avaan kilpailukauteni La Canada Golf Clubilla Gecko Pro Tourin osakilpailussa. Lähtöaikani ensimmäiselle kierrokselle on paikallista aikaa klo 11.18.
Viisi päivää on ollut aikaa treenata ja karistella talven ruosteita ennen kauden avausta. Treenipäivät ovat menneet nopeasti Lauro Golfissa ja viimeisenä kahtena päivänä La Canada Golf Clubilla. Olemme pelanneet virkaveljien Sataman Henrin ja Mikkolan Ossin kanssa joka päivä 18 reikää eilistä lukuunottamatta, joka pyhitettiin pelkästään harjoittelulle. Hyviä harjoituksia on tullut vedettyä, mutta pelit eivät ole vielä kulkeneet aivan odotettuun tapaan. Uskon pelien kulkevan, kunhan kierroksia tulee lisää mittariin.
Huomenna kilpailut kuitenkin alkavat, liikoja odotuksia kauden aloitukseen ei ole. Kilpailu näyttää kuitenkin todellisen tason ja lähden innokkaana kilpailemaan huomenna, jotta näen tämän hetkisen todellisen tasoni. La Canadan golfkenttä vaatii tarkkoja avauksia ja, jos pystyn osumaan avauksilla väyliin on hyvä tulos huomenna mahdollinen. Huomisiltana kuulumisia ensimmäiseltä kierrokselta.
Tuomas

