Ecco Tour jatkuu Saksassa
Ecco Tour jatkuu tällä viikolla Saksassa Euroopan pisimmällä kentällä Green Eagle Golfclubilla Hampurin kupeessa. Kilpailu alkoi tänään torstaina ja päättyy launtaina.
Green Eagle kenttä on takatiiltä 7200 metriä pitkä, mutta tänään torstaina se pelattiin "vain" noin 7000 metriä pitkänä:). Pelasin ensimmäisen kierroksen tulokseen 79, jolla olen avauskierroksen jälkeen jaetulla 80.sijalla.
Aloitin tänään kierroksen kentän 10.reiältä. Peli eteni kohtalaisesti kentän 17.reiälle asti, jossa löin avauksen vesiesteeseen ja tein reiälle tuplabogin. Seuraavalle parvitoselle tein birdien lyötyäni pallon kahdella forelle ja ottamalla siitä kaksi puttia. Loppuun tein neljä bogia viidelle viimeiselle väylälle, joien johdosta päädyin kuusi yli tulokseen.
Löin avauksia aika hyvin tänään, lähestymisten kanssa oli hieman ongelmia läpi päivän. Lähipeli oli hieman ruosteessa kisatauon jälkeen, mutta puttaamiseen olin päivän osalta tyytyväinen. Huomenna kilpailun toinen pelipäivä, tuloksiin alta.
Terveisin TS







