Ecco Winter Tour

Ecco Winter Tourin ensimmäinen osakilpailu pyörähti käyntiin eilen La Mangassa Espanjassa. Pelasin eilen ensimmäisen kierroksen tulokseen 77 ja tänään toisen kierroksen tulokseen 76. Selvitin cutin Nordic Leaguen kauden avauksessa ja olen kahden kierroksen jälkeen jaetulla 53.sijalla.

Kaksi ensimmäistä pelipäivää ovat sujuneet vaihtelevissa merkeissä.Birdejä on syntynyt yhteensä kahdeksan kappaletta, mutta tämän lisäksi on 17 paaria, seitsemän bogia ja neljä tuplabogia. Birdien määrään olen tyytyväinen, mutta bogeja ja etenkin tuplabogejen määrää pittä pystyä tiputtamaan runsaasti, että hyvät kierrokset ovat mahdollisia.

Lyöminen on ollut kohtalaista ja väyliin olen osunut aikaisempia kausia paremmin. Huonot lyönnit ovat kuitenkin olleet sen verran huonoja, että pari kertaa on joutunut turvautumaan varapalloon. Lähestymiset ovat kuitenkin alkaneet löytyy lipun koko ajan paremmin ja paremmin ja se on hyvä merkki. Huomenna siis ensimmäisen osakilpailun viimeinen kierros, lisää kuulumisia siis tulossa. Livescoringiin alla olevasta linkistä.

Ecco Winter Tour

Terveisin Tuomas

Viimeksi päivitetty (08.03.2010 21:34)