Pelasin toisen kierroksen sateisessa säässä Kytäjällä tulokseen 76. Olen kahden kierroksen jälkeen jaetulla 28.sijalla.
Toinen kierros sujui vaihtelevasti. Tein kierroksella kaksi birdietä, yhdeksän paaria ja seitsemän bogia. Löin palloa hieman heikommin kuin avauspäivänä ja en pystynyt tänään pelastamaan paareja greenin ympäriltä. En ollut tänään suuremmissa vaikeuksissa. Kolme bogia syntyi kolmella putilla ja neljä muuta tulivat huonojen chippien johdosta. Päivän birdiet syntyivät 11:sta pitkällä putilla ja kakkosella hyvän wedgen johdosta.
Kärki on karannut ennen päätöspäivää 10 lyönnin päähän, mutta top-10:en ei ole kuin neljä lyöntiä. Puttejen upotessa huomenna pystyn toivottavasti taistelemaan alle paarin kierroksesta vaativalla Kytäjän kentällä. Livescoringiin linkistä alta.

Kuva treeneistä, maila tulossa ladattuna osumaan:).

