Pelasin päätöskierroksen Kytäjällä tulokseen 73. Sijoituin kilpailussa jaetulle 21.sijalle.
Aloitin kolmannen kierroksen bogilla, mutta tästä eteenpäin peli alkoi kulkea. Tein birdien väylälle kaksi, lyömällä parvitosen kahdella greenille ja ottamalla kaksi puttia. Minulla oli hyvät birdiepaikat väylillä 5 ja 6, mutta putit eivät vielä uponneet. Seitsemännellä neljän metrin putti upposi ja siirryin yksi alle paarin tilanteeseen.
Takaysillä tein hienon birdien väylälle 12. 13:sta alkoi ongelmat, löin avauksen veteen, mutta selvisin siitä bogilla. 15:sta päivän kolmas bogi. 17:sta löin hienon avauksen 90 metriin, josta alkoi kuitenkin vaikeudet. Lähestyminen meni greenin yli, josta pallon reikään saaminen vaati kaksi chippiä ja kaksi puttia, tuloksena tuplabogi. Viimeisellä löin kaksi hienoa lyöntiä, mutta harmikseni otin kolme puttia ja jouduin tyytymään reiällä paariin.
Lyöminen ei ollut vielä aivan toivotulla tasolla, mutta chipit olivat tällä viikolla jo paljon paremmassa iskussa. Puttaaminen ei ollut katena ensimmäisenä päivänä vielä kovin hyvää, mutta viimeisenä päivänä pystyin jo puttaamaan paljon hyviä putteja. Kilpailusta jäi positiivinen kuva vaikka en vielä pystynyt taistelemaan aivan kärkisijoista. Seuraavan kerran kilpailen Pickalassa 1½ viikon kuluttua. Lopputuloksiin alta.
Tuomas

