• bg 3
  • bg 5
  • bg 2
  • bg 1

Pelasin avauskierroksen PGA:n mestaruuskilpailuissa tulokseen 75. Olen avauskierroksen jälkeen jaetulla 23.sijalla.

Aloitin kierroksen birdiellä, mutta peli lähti hieman väärään suuntaan kolmosreiän bunkkeriseikkailun ja siitä aiheutuneen tuplabogin johdosta. Kuudennelle tein bogin kolmella putilla. Yhdeksännelle tein bogin missattuani griinin. Päivän toinen birdie syntyi 11:sta hyvän wedgen ansiosta. 12:sta tein bogin lyötyäni lähestymisen griinibunkkeriin.

Viimeisillä kuudella reiällä osuin jokaisella griiniin, mutta putit eivät uponneet ja minun oli tyytyminen paareihin lopuilla rei'illä. Avaukset eivät tänään osuneet väylille, väyläosumia kertyi vain neljä kappaletta. Griineihin taas osuin paremmin kuin aikoihin ja griiniosumia oli 15 kappaletta, mutta en ollut montaa kertaa kovin hyvällä birdiepaikalla. Tämän johdosta putteja kertyi 35.

Postiviista päivässä oli se, että pystyin kilpailemaan hyvin nilkallani ja se oli lähes oireeton tänään. Lyömiseen nilkan nivelsiteiden venähtäminen ei vaikuta. Mutta pitkä kävely golfkentällä hieman rasittaa vielä sitä ja illalla rasitus hieman tuntuu nilkassa. Nilkka alkaa kuitenkin palautumaan ajan myötä kuntoon ja uskon, että pystyn kilpailemaan loppukauden normaalisti, vaikka nilkkatuki tulee pysymään jalassani vielä viikkoja. Avauskierroksen tuloksiin alta.

PGA:n mestaruuskilpailut Vanajanlinna Golf & Country Club 21-23.7.2011

Tuomas

Tilastot 2012

Kierros ka.

 
Väyläosuma % %
Griiniosuma % %
Putit/ GIR    
Putit/ kierros  
Up & down %
Sand save % %

Täydelliset tilastot

Back to Top